lauantai 1. lokakuuta 2016

Muistolaatta olympiavoittajalle?


Muistolaatta olympiavoittajalle?

Koska Berliinin vuoden 1936 olympiakisojen 5000 metrin kultamitalimies Gunnar Höckert tavallaan oli kauklahtelainen, olisi ihan kiva jos häntä kunnioitettaisiin muistolaatalla. Höckert oli töissä Kauklahdessa, Oy Kapselo Ab:ssa ja hän juoksi usein harjoituslenkkejä alueella. Lindellin Kauklahti-kirjassa Nisse Lindstedt kertoo miten Höckertin juoksulenkit innostivat poikia urheilemaan.

Aikoinaan kuulin kun isäni jutteli Höckertin harjoittelusta vanhojen kauklahtelaisten kanssa ja ennenkaikkea olen kuullut näistä Mankin urheilukentän hoitajalta 1970-luvulla. Kenttämestari Alén oli asunut Kauklahdessa jo siihen aikaan ja hän tunsi OY Sinkkivalkon työmiehiä. OY Kapselo oli vuokralla Sinkkivalkon tiloissa ja Alén kertoi minulle: " Olympiavoittaja Höckert oli myös töissä siellä, mutta sanottiin, että häntä ei juuri nähdä työpaikallaan, koska hän lähtee usein juoksemaan pitkiä lenkkejä!"

Kun minä kysyin Alénilta "Mahtoiko Höckert juosta Brinkinmäen kautta Kivenlahteen ja Onnelan kautta takaisin?" Alén vastasi "Juuri sinnepäin hän lähti juoksemaan!"

Viime aikoina on nähty, että Suomen kestävyysjuoksu on alennustilassa. Muistolaatta voisi innostaa paikallisia nuoria harjoittelemaan kestävyysjuoksua. Talvisodan " tankkien tappaja" sankarivainaja Höckert oli muutenkin esimerkillinen ihminen. Hän sairasteli paljon lapsena ja kukaan ei olisi voinut uskoa, että hän menestyisi kestävyysjuoksussa. Intohimoinen harjoittelu toi kuitenkin olympiakullan ja hän juoksi myös useita maailmanennätyksiä.

Mitä mieltä ollaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti